Kurkistus tontille

Tällä viikolla pistäytyminen tontilla kertoi, että nyt muuten tapahtuu! Koneet jylläävät ja useita työmiehiä on työnsä touhussa. Päätin kysyä tuoreimmat kuulumiset Kurun toimitusjohtaja Tiina Seppäseltä. Kerrotaan hänestä myöhemmin lisää, mutta yhteen lauseeseen tiivistettynä Tiina on Kurun osakas, matkailualan kokenut asiantuntija, yrittäjä ja ennen kaikkea eränainen!

Toimitusjohtaja Tiina Seppänen, missä vaiheessa rakennustyöt nyt ovat?

Pitkä ja vaativa suunnitteluprosessi on saatu maaliin ja tällä hetkellä ollaan tiukasti käytännön töissä. Tontilla tapahtuu nyt paljon kun tehdään infraa, kaivetaan putkia ja piuhoja ja tehdään viimeisiä pohjatöitä. On ihan mahtavaa päästä näkemään suunnitteluvaiheen realisoituminen käytäntöön! Nyt ollaan vaiheessa, jossa tapahtuu paljon ja lupaamme päivittää ahkerasti kuvamateriaalia tontilta ja rakennustöistä myös someen.

Mitä kaikkea tontille rakentuu?

Resortiin tulee 16 villaa, joista jokaisesta avautuu huikea maisema koko seinän kokoisesta ikkunasta. Rantaan tulee kaksi rantasaunaa, joissa on sama ideologia. Eli löylyistä pääsee nauttimaan samalla ihaillen vuodenaikojen mukaan vaihtuvasta järvimaisemasta. Villat ja saunat rakentuvat säänsuojassa tehtaalla ja ne tuodaan tontille valmiina.

Päärakennus rakennetaan paikan päällä, johon tulee ravintola, rentoutumis- ja loungetiloja ja Day spa. Kokonaisuus on suunniteltu niin, että luonnon läheisyys on aistittavissa kaikkialla ja luonto ikää kuin tulee sisälle kaikkiin tiloihin.

Kuinka paljon on taustalla tehty asioita, että ollaan tässä vaiheessa?

Oijoi. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin olisi ollut mukava pitää päiväkirjaa ja kirjata kaikkia työvaiheita ylös, koska moni asia unohtuu. Muutama vuosi on taustatyötä tehty, että ollaan päästy tähän. Oman aikansa on vaatinut konseptisuunnittelu, rahoitusjärjestelyt, rakennussuunnittelu, rakennusluvat ja kaikki muut yksityiskohdat. Samaan aikaan työstetään menuja, Day span hemmotteluhoitoja ja kaikkia resortin toimintaan liittyviä asioita eli liikkuvia osia on paljon. Tällä hetkellä fiilistelen tulevaa kuvittelemalla itseni vaikkapa rantasaunan lauteille ihastelemaan valmista ja taas jaksaa painaa eteenpäin 🙂

Onko näin suuressa hankkeessa tullut takaiskuja?

Pidän takaiskua suurena sanana, mutta päivittäin kyllä tulee eteen jotain ”keilattavaa”. Tontti on täysin poikkeuksellinen korkeuseroineen on tuonut lisähaastetta suunnittelijoille ja nyt myös käytännössä rakentajille. Lisäksi haluamme säilyttää luonnon mahdollisimman alkuperäisenä, joten hommia ei voi räiskiä menemään ihan miten vaan. Sellaista rakennusprojektia ei taida ollakaan, jossa kaikki menee ongelmitta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole vastaan tullut mitään sellaista, josta ei yhteistyössä ammattilaisten kanssa olisi selvitty.

Lopuksi vielä meitä kaikkia kiinnostava kysymys! Koska paljastuu miltä Villat tulevat näyttämään?

Tästä saadaan paljon kyselyjä ja nyt voin kertoa, että villan ulkonäkö julkistetaan maanantaina 9.11. Samana viikolla avataan myös lahjakorttien myynti, sillä moni on kertonut haluavansa olla Kurun ensimmäisten vieraiden joukossa. Heitä varten meillä on rajattu erä lahjakortteja spesiaalihinnalla 🙂

Kurussa meitä ympäröivä luonto on uskomattoman kaunis vuoden jokaisena päivänä. Nämä kuvat nappasin eilen ollessani retkeilemässä. En malta odottaa, että saamme ensimmäiset vieraat hemmoteltavaksi!

Kiitos Tiina! Viikon päästä kuulemme taas miten alkava viikko on sujunut. Lisäksi ajattelin kysellä Juhalta (joka muuten opiskelee parhaillaan joogaopettajaksi), miten Kurussa on huomioitu vieraiden rentoutuminen ja mitä meillä on Sinua varten varattuna!

Upeaa kaunista syksyistä viikkoa ja alkavaa marraskuuta!

Jutta